2. Kirja, Luku 11

Seuraavana päivänä huomaan, että mä en ole ainoa ruotseista kiinnostunut. Ite asiassa koko kylä
tuntuu olevan täynnä reipasta touhua. Voi olla, että kyläläisten elämä on aika yksitoikkoista ja kun
kerrankin tapahtuu jotain jännää, niin siitä pitää ottaa kaikki irti. Veikkaan, että osa on myös aidosti
helpottuneita, kun ruotsit tarvitsivat vain ruokaa ja yösijaa eivätkä tällä kertaa tulleet sotimaan. Kylän
nuoret naiset tuntuu tirskuvan ja katselevan ruotseja hyvin pitkään. Ja ihmekös tuo, onhan meren
takaa tullut sotilas jotain muuta kuin kotikylän pojat, joita ne on katelleet vuodesta toiseen. Kuitenkin
kaikkein innokkain ruotsien seuraan pyrkijä on yllättäen Kauko. Se auttaa ruotseja korjaamaan venettä
ja yrittää selvästi näyttää taitojaan ja lihaksiaan. Se näyttää ymmärtävän kohtalaisen paljon niiden
puheesta tai ainakin se esittää ymmärtävänsä. Osaa se jotain sanoakin. Erityisen tyytyväiseltä Kauko
näyttää, kun se saa porukan räjähtämään nauruun. Mä en tiedä, nauraako ne Kaukon jutulle vai
Kaukolle. 

Illalla mulla on mahdollisuus kysyä Kaukolta, miksi se niin kovasti tuppaa ruotsien seuraan.

- Tiedätkös, minne ruotsien vene on matkalla? Kauko kysyy multa.

- Kai ne on johonkin menossa tekemään kauppaa.

- Ruotsit kulkee näitä rantoja pitkin itään. Siellä jossakin on Laatokanlinna. Siellä ne vaihtaa tavaransa idästä ja etelästä tulevaan tavaraan ja hopeaan. Sinun isäsi on ollut sellaisella retkellä mukana. Siksi se puhuu ruotsien kieltä.

- Miten tämä liittyy sinuun?

- Luuletko, että minä ajattelin elää koko elämäni tässä kyläpahasessa? Ruotseilta puuttuu kaksi miestä ja aivan varmasti he tarvitsevat jonkun paikallisen, joka tuntee lähivedet. Olen sitä paitsi vahva soutaja. Minä aion lähteä ruotsien mukaan näkemään vähän maailmaa. Ja saatanpa ansaita siinä samassa vähän rahaakin.

- Mutta ottaako ne sinut?

- Onko täällä muka muita halukkaita?

- Minä voisin lähteä myös, multa lipsahtaa vahingossa.

Kauko räjähtää nauramaan. Se yrittää sanoa jotain, mutta ei naurultansa pysty. Mua alkaa
ärsyttämään sen tyrskiminen ja mä jätän se yksin. Pännii koko Kauko, vaikka ilman tuota
naurukohtausta se vaikuttaa ihan reilulta. Toisaalta mä ymmärrän sitä. Miten mä muka voisin auttaa
ruotseja? Mä en tunne lähivesiä, mä en jaksaisi soutaa eikä musta olisi taistelijaksi jos tulisi tiukka
paikka. Pentele.

Seuraavan päivän iltana ruotsit haluaa järjestää suuren kokoontumisen. Kaikki kyläläiset ja ruotsit kerääntyy suuren nuotion ympärille. Niiden johtaja puhuu ja mun isä tulkkaa, kun kaikki ei ymmärrä ruotsien kieltä. Aluksi johtaja kertoo olevansa Egil Holgerinpoika. Hän sanoo kiittävänsä koko kylää kun he auttoivat pulaan joutunutta venettä. Hän toivoo, että ylijumala Odin suo kylälle onnea tästä eteenpäin. Ruotsit olisivat mielellään viipyneet vielä pidempään, mutta heillä on kiire päästä eteenpäin. Kahden hukkuneen miehen tilalle tarvitsevat välttämättä ainakin yhden miehen, joka osaisi johdattaa heitä vähän matkaa itään, kunnes parempi luotsi löytyisi. Kauko astuu heti esiin ja sanoo olevansa halukas lähtemään mukaan. Kyläläisten keskuudessa käy kohahdus ja ruotsit karjaisee tyytyväisinä. Egil Holgerinpoika mätkäisee Kaukoa reilusti selkään ja toivottaa hänet tervetulleeksi mukaan. Kauko säteilee ylpeydestä. Kokoontuminen on yhtäkkiä ohi. Ruotsit ja Kauko lähtee valmistelemaan lähtöä ja muut menee koteihinsa.

Mä painelen sisään meidän mökkiin. En halua nähdä Kaukon omahyväistä ilmettä enää tänä iltana. Äiti on huomannu, että mua harmitti joku asia rajusti ja tulee silittelemään mun hiuksia kun murjotan olkipatjan päällä. Se tuntuu oikeestaan tosi hyvältä. Äiti ei kysele mitään, silittää vaan ja hyräilee jotain omaa lauluaan.