Seuraavana aamuna ruotsit panee töpinäksi. Nopeesti ne on kantanu niiden kamat veneeseen ja lähtö
on käsillä aikasemmin kuin kyläläiset on osannu arvata. Kauko saapastelee lesona ympäri kylää. Mä
huomaan, että erityisen kovaa se puhuu lähtemisestä tytön lähellä, jota kutsuttiin Talvikiksi. Talvikki ei
tunnu välittävän Kaukon mahtailusta pätkääkään, maiskauttaa vaan suutaan kyllästyneenä ja jatkaa
omia töitänsä.
on käsillä aikasemmin kuin kyläläiset on osannu arvata. Kauko saapastelee lesona ympäri kylää. Mä
huomaan, että erityisen kovaa se puhuu lähtemisestä tytön lähellä, jota kutsuttiin Talvikiksi. Talvikki ei
tunnu välittävän Kaukon mahtailusta pätkääkään, maiskauttaa vaan suutaan kyllästyneenä ja jatkaa
omia töitänsä.
Egil puhuu vielä mun isän kanssa sivummalla. Mä näen, miten isä puistelee päätään useampaan kertaan.
Mä oon varma, että ne puhuu musta. Lopulta Egil astelee veneen luo ja puhuu kovalla, mutta
ystävällisellä äänellä.
Mä oon varma, että ne puhuu musta. Lopulta Egil astelee veneen luo ja puhuu kovalla, mutta
ystävällisellä äänellä.
- Hyvät Peemarin kyläläiset! Te otitte meidät vastaan ja tarjositte apuanne kun me olimme hädässä. Kiitos teille siitä. Me taas olemme maksaneet teille hyvin ruuasta ja kaikesta muusta mitä olemme tarvinneet. Ovatko kaikki tyytyväisiä?
Kuuluu hyväksyvää mutinaa. Sitten Egil astuu veneeseen, jossa toiset ruotsit ja Kauko jo odottaa. Köydet
irrotetaan ja vene alkaa irrota rannasta. Silloin mä päätän, että mun hetki on koittanu. Mä oon pakannu
mun vähät tavarat nyytiksi. Mä juoksen laiturille, heitän nyytin veneeseen ja hyppään kyytiin. Isä
karjasee tyytymättömänä ja mun äiti huutaa kauhuissaan, mutta mä oon päätökseni tehnyt. Ruotsit saa
pian airot paikoilleen ja alkaa soutaa jokea pitkin merelle päin. Mun loikkaus on käyny niin nopeesti, että
kyläläiset ei ehdi tehdä mitään. Kun mä oon veneessä, on liian myöhäistä. Ruotseilla on paremmat aseet,
eikä kukaan haluu tapattaa itseään mun takia. Sitä paitsi itsehän mä oon hypänny mukaan. Isä juoksee
rantaa pitkin jonkin matkaa ja yrittää huutaa mulle jotain. Egil istuu penkillä, joka toimii samalla arkkuna.
Se nousee ylös, avaa arkun kannen ja ottaa sieltä hopeaa aika ison määrän. Se kääräisee hopean
kankaaseen ja siitä tulee jonkinlainen pussi. Sitten se heittää pussin rannalle. Viimenen asia mitä mä
siitä pienestä kylästä muistan on Unton isä polvillaan rannalla. Se itkee ja huutaa mun perään. Tai se
luulee huutavansa Unton perään, mutta Unto on nyt muualla. Mä en tunne isää kohtaan muuta kuin
vähän sääliä. Enemmän mun mielessä on riemu siitä, että mun suunnitelma onnistui täydellisesti. Mä
olen matkalla itään.
irrotetaan ja vene alkaa irrota rannasta. Silloin mä päätän, että mun hetki on koittanu. Mä oon pakannu
mun vähät tavarat nyytiksi. Mä juoksen laiturille, heitän nyytin veneeseen ja hyppään kyytiin. Isä
karjasee tyytymättömänä ja mun äiti huutaa kauhuissaan, mutta mä oon päätökseni tehnyt. Ruotsit saa
pian airot paikoilleen ja alkaa soutaa jokea pitkin merelle päin. Mun loikkaus on käyny niin nopeesti, että
kyläläiset ei ehdi tehdä mitään. Kun mä oon veneessä, on liian myöhäistä. Ruotseilla on paremmat aseet,
eikä kukaan haluu tapattaa itseään mun takia. Sitä paitsi itsehän mä oon hypänny mukaan. Isä juoksee
rantaa pitkin jonkin matkaa ja yrittää huutaa mulle jotain. Egil istuu penkillä, joka toimii samalla arkkuna.
Se nousee ylös, avaa arkun kannen ja ottaa sieltä hopeaa aika ison määrän. Se kääräisee hopean
kankaaseen ja siitä tulee jonkinlainen pussi. Sitten se heittää pussin rannalle. Viimenen asia mitä mä
siitä pienestä kylästä muistan on Unton isä polvillaan rannalla. Se itkee ja huutaa mun perään. Tai se
luulee huutavansa Unton perään, mutta Unto on nyt muualla. Mä en tunne isää kohtaan muuta kuin
vähän sääliä. Enemmän mun mielessä on riemu siitä, että mun suunnitelma onnistui täydellisesti. Mä
olen matkalla itään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Max Rahikainen on kiitollinen kaikista kommenteista, ehdotuksista ja kysymyksistä Juliukseen liittyen.