2. Kirja, Luku 9

Onneksi isä panee mut soutamaan. Se ite selvittelee verkkoja Osmon kanssa. Mulla ei olis ollu mitään
hajua, miten niitä pitää käsitellä, mutta soutaa mä osaan. Vene on kapea ja kiikkerä, mut kyllä mä
pärjään sen kanssa. Vene tuoksuu tervalta. Me on soudettu jokea pitkin virran mukana ehkä pari
kilometriä ja tultu kapealle merenlahdelle. Vesi on suolasta, muuten mä olisin luullut että me ollaan
järvellä. Pari muutakin venettä on samalla asialla kuin me, miehet huutelee toisilleen jotain. Pientä
mahtailua ja kiusottelua, kenen verkot on pahiten sotkussa. 

Yhtäkkiä kuuluu kun joku puhaltaa torveen pitkiä töräyksiä. Tunnelma muuttuu heti. Kaukana merenlahden toisella puolella näkyy vene, jonka täytyy olla paljon isompi kuin meidän veneet. Se on tulossa soutaen nopeasti meitä kohti. Isä katsoo sitä huolestuneena.

- Ruotsien pitkävene. Miten se on täällä saakka? Ei ne yleensä tule näin pohjoiseen. Rosalassa olen nähnyt tuollaisia pitkäveneitä, mutta en ikinä täällä Peemarinlahdella. Tämä ei tiedä hyvää.

Miehet sopivat nopeasti, mitä tekevät. Osmo siirretään toiseen veneeseen, joka lähtee kiireesti kotiin
päin. Sitä soutaa Kauko, joka on miehistä nuorin ja vahvin. Se menee järjestämään vastarintaa, jos
ruotsit ovat väkivaltaisia. Varotus on varmaan kiiriny jo kotikylään, mutta siitä ei voi olla varma. Meillä
ei oo mukana juuri aseita, jokunen puukko vain. Jos tulijat on vihamielisiä, meillä ei ole mitään
mahdollisuuksia. Me soudetaan rantaan jokisuulle. Vene vedetään rannalle. Isä neuvoo mua.

- Unto, mene pensaiden suojaan ja katso mitä tapahtuu. Heti jos tulee tappelu, juokset kotiin. Otatte aseet mukaan ja menette linnavuorelle. Sytytätte merkkitulet ja puhallatte torviin. Äitisi tietää kyllä, mitä tehdä.

Vene lähestyy rantaa. Nään jo soutajien kasvot. Miehiä on noin kaksikymmentä. Niiden ilmeet on
vakavia, eivät oikeestaan sotaisia. Vene karahtaa rantahiekkaan ja siitä nousee kolme miestä. Isä ja
kaksi muuta meidän kylän miestä seisoo rinnakkain ja yrittää näyttää rauhallisilta. Johtajan näköinen
mies nostaa kätensä pystyyn tervehdykseksi. Se sanoo jotain, mitä en oikein kuule. Isä vastaa lyhyesti.
Juttelu kestää jonkin aikaa, mut mä en saa siitä selvää. Äänenpainot ei kohoa, johtaja vaikuttaa
sovinnolliselta. Sit johtaja viittaa apuriaan tuomaan veneestä arkun. Se ottaa arkusta koruja ja antaa ne
isälle. Isä tunnustelee niitä muiden meidän miesten kanssa. Sitten ne nyökkää ja lähtee omille veneilleen.
Mä en tiedä, pitäiskö mun mennä myös veneeseen vai lähteä kävellen kotiin. Koska isä ei näytä mitään
merkkiä mulle, mä päätän pysyä piilossa ja seurata veneitä jokirantaa pitkin. Jännitys näyttää ainakin
vähän helpottaneen isän kasvoilta, kun sen vene lipuu jokea vastavirtaan.