Julius:
Seuraavat päivät ja viikot oli ihan helvetin vaikeita. Mä olin aluksi muutaman päivän pois koulusta. Ei ollu
kovin vaikeaa tekeytyä sairaaksi. Ensinnäkin mä olin todella väsynyt ja surullinen. Viikonlopun mä vain
lähinnä nukuin ja murjotin omassa huoneessani. Porukat oli saaneet tietää mitä koulussa oli tapahtunut
ja ne yritti muutaman kerran jutella mun kanssa. Ne puhui jotain psykologin tapaamisesta. Mä ymmärsin,
että ne halusi vain auttaa, mutta mitä mä voisin sille kertoa? Sanoa, että halusin vain järjestää vähän
hämminkiä tylsiin koulupäiviin? Tai että muhun iski tilapäinen mielenhäiriö? Vai pitäisikö pysytellä vain
tiukasti totuudessa ja kertoa siirtymisestä Roomaan. Onneksi psykologille ei järjestynyt aikaa heti, vaan
vasta parin viikon päähän. Mulla oli siis aikaa näyttää, että mä olin ihan kunnossa. Aika paljon riippui
Emilistä. Jos mä saisin Emilin mun puolelle ja uskomaan mun tarinan, mä voisin selvitä kaikesta muusta.
Se oli kuitenkin luokan mielipidejohtaja. Ei se mitenkään pomottanu tai alistanu muita, sen ei tarvinnu.
Se oli ylivoimanen muutenkin. Kaikki tytöt oli siihen lääpällään tai ainakin siltä musta vaikutti. Mä olin tosi
ylpee siitä, että mä sain olla sen paras kaveri. Yksin mä en pärjäisi. Koulussa mä yritin olla niin
tavallisesti kuin mahdollista. Ei siitä vaan tullut oikein mitään, kun jätkät alotti aina niiden samojen
juttujen pyörittämisen. Ne oli tehny mulle youtubeen oman kanavan “Rooma-Jullen seikkailut”. Sinne ne
oli ladanneet kaikki Juliuksen hölmöilyt. Videoista oli tullut aika iso meemi ja jengi tehtaili omia versioita
ruokalasta, uimahallista ja telkkarin hajottamisesta. Mä en niitä kattonut, mutta mun sisko kertoi mulle
varovasti, että pelkästään mun kolmea videota oli katottu yli kymmenentuhatta kertaa ja luvut kasvoi
koko ajan.
kovin vaikeaa tekeytyä sairaaksi. Ensinnäkin mä olin todella väsynyt ja surullinen. Viikonlopun mä vain
lähinnä nukuin ja murjotin omassa huoneessani. Porukat oli saaneet tietää mitä koulussa oli tapahtunut
ja ne yritti muutaman kerran jutella mun kanssa. Ne puhui jotain psykologin tapaamisesta. Mä ymmärsin,
että ne halusi vain auttaa, mutta mitä mä voisin sille kertoa? Sanoa, että halusin vain järjestää vähän
hämminkiä tylsiin koulupäiviin? Tai että muhun iski tilapäinen mielenhäiriö? Vai pitäisikö pysytellä vain
tiukasti totuudessa ja kertoa siirtymisestä Roomaan. Onneksi psykologille ei järjestynyt aikaa heti, vaan
vasta parin viikon päähän. Mulla oli siis aikaa näyttää, että mä olin ihan kunnossa. Aika paljon riippui
Emilistä. Jos mä saisin Emilin mun puolelle ja uskomaan mun tarinan, mä voisin selvitä kaikesta muusta.
Se oli kuitenkin luokan mielipidejohtaja. Ei se mitenkään pomottanu tai alistanu muita, sen ei tarvinnu.
Se oli ylivoimanen muutenkin. Kaikki tytöt oli siihen lääpällään tai ainakin siltä musta vaikutti. Mä olin tosi
ylpee siitä, että mä sain olla sen paras kaveri. Yksin mä en pärjäisi. Koulussa mä yritin olla niin
tavallisesti kuin mahdollista. Ei siitä vaan tullut oikein mitään, kun jätkät alotti aina niiden samojen
juttujen pyörittämisen. Ne oli tehny mulle youtubeen oman kanavan “Rooma-Jullen seikkailut”. Sinne ne
oli ladanneet kaikki Juliuksen hölmöilyt. Videoista oli tullut aika iso meemi ja jengi tehtaili omia versioita
ruokalasta, uimahallista ja telkkarin hajottamisesta. Mä en niitä kattonut, mutta mun sisko kertoi mulle
varovasti, että pelkästään mun kolmea videota oli katottu yli kymmenentuhatta kertaa ja luvut kasvoi
koko ajan.
Yhdestä asiasta mä olin positiivisesti yllättynyt. Luulin, että Julia ei olis malttanut pitää terävää kieltään
kurissa kun mun luokkalaiset tylytti meikäläistä suunnilleen päivittäin. Sille tuli monta kertaa mahdollisuus
lanata mut ihan maan rakoon ja jos mä olen rehellinen, sillä olis ollut siihen oikeus. Sen verran pahasti
mä olin sille piruillut joskus mun entisessä elämässä. Mutta se ei tehnyt sitä, ei yhden yhtä kertaa.
Yleensä se oli vaan hiljaa jos muut alotti taas kerran. Ehkä se jopa osotti, että sitä kyllästytti jo koko aihe,
pyöritti silmiään ja huokaili tylsistyneenä. Kerran koko luokka odotti luokassa historian opettajaa. Jätkät
löysi taas jonkun uuden version Juliuksen uimahallihommista. Ne kerääntyi isoksi ympyräksi luokan
takaosaan ja nauroi räkäsesti videolle. Varmaan se oli ihan helkkarin hauska. Mä yritin olla niin kuin ei
mitään, luin kirjan kappaletta ja toivoin, että ope tulis pian. Sillä tuntui kestävän ikuisuus. Meteli yltyi.
Sillon Julia alkoi huutamaan jätkille.
kurissa kun mun luokkalaiset tylytti meikäläistä suunnilleen päivittäin. Sille tuli monta kertaa mahdollisuus
lanata mut ihan maan rakoon ja jos mä olen rehellinen, sillä olis ollut siihen oikeus. Sen verran pahasti
mä olin sille piruillut joskus mun entisessä elämässä. Mutta se ei tehnyt sitä, ei yhden yhtä kertaa.
Yleensä se oli vaan hiljaa jos muut alotti taas kerran. Ehkä se jopa osotti, että sitä kyllästytti jo koko aihe,
pyöritti silmiään ja huokaili tylsistyneenä. Kerran koko luokka odotti luokassa historian opettajaa. Jätkät
löysi taas jonkun uuden version Juliuksen uimahallihommista. Ne kerääntyi isoksi ympyräksi luokan
takaosaan ja nauroi räkäsesti videolle. Varmaan se oli ihan helkkarin hauska. Mä yritin olla niin kuin ei
mitään, luin kirjan kappaletta ja toivoin, että ope tulis pian. Sillä tuntui kestävän ikuisuus. Meteli yltyi.
Sillon Julia alkoi huutamaan jätkille.
- Antakaa nyt jo olla! Rasittaa kun jätkät pyörittää samaa typerää läppää viikosta toiseen. Luulis että teilläkin olis elämässä välillä jotain muuta.
Kaikki meni ihan hiljaiseksi. Sit pojat rupes viheltämään.
- Oho! Onks Julle saanu uuden ihailijan? Julia on lätkässä Juliukseen!
- No en varmaan ole! Mä oon vaan kyllästyny tohon kiusaamiseen. Kaikki tyypit yhen kimpussa. Tosi reiluu.
- Julia ja Julle, Julia ja Julle!
Ope tuli luokkaan ja kaikki meni omille paikoilleen. Mä olin niin yllättyny, että en osannu aluksi sanoo tai
tehdä mitään. Edes Emil ei ollu puolustanu mua oikeestaan kertaakaan näinä päivinä. Se oli ollu ihan
teflonia. Juliaa olisin veikannu viimeseks jos olisi pitäny arvata, kuka sanoisi jotain mun puolesta. Mä
repäsin mun vihkosta palan ja kirjotin siihen “Kiitti”. Mä liu’utin kättä varovasti Julian pulpetille, nostin
käden jolloin lappu jäi siihen. Meni hetki ennen kun se huomasi lapun. Se käänsi lapun ympäri ja kirjotti
siihen “Eipä kestä”, ja siirsi sen mun puolelle. Mä katoin varovasti Juliaa ja hymyilin vähän. En ole varma,
mut ehkä se hymyili takaisin. Tai ainakin se katto mua nopeesti silmiin, eikä irvistäny tai näyttäny kieltä.
Ne oli kuitenkin ne ilmeet, joilla me oli kommunikoitu siitä asti kun mä muistin. Mä otin lapun ja panin sen
penaaliin. Ekaa kertaa pitkään aikaan koko mun elämä ei tuntunut ihan paskalta.
tehdä mitään. Edes Emil ei ollu puolustanu mua oikeestaan kertaakaan näinä päivinä. Se oli ollu ihan
teflonia. Juliaa olisin veikannu viimeseks jos olisi pitäny arvata, kuka sanoisi jotain mun puolesta. Mä
repäsin mun vihkosta palan ja kirjotin siihen “Kiitti”. Mä liu’utin kättä varovasti Julian pulpetille, nostin
käden jolloin lappu jäi siihen. Meni hetki ennen kun se huomasi lapun. Se käänsi lapun ympäri ja kirjotti
siihen “Eipä kestä”, ja siirsi sen mun puolelle. Mä katoin varovasti Juliaa ja hymyilin vähän. En ole varma,
mut ehkä se hymyili takaisin. Tai ainakin se katto mua nopeesti silmiin, eikä irvistäny tai näyttäny kieltä.
Ne oli kuitenkin ne ilmeet, joilla me oli kommunikoitu siitä asti kun mä muistin. Mä otin lapun ja panin sen
penaaliin. Ekaa kertaa pitkään aikaan koko mun elämä ei tuntunut ihan paskalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Max Rahikainen on kiitollinen kaikista kommenteista, ehdotuksista ja kysymyksistä Juliukseen liittyen.