1. Kirja, 1. Osa, Luku 6

Loppupäivä meni mulla kuin sumussa. Me käytiin jossakin temppelissä uhraamassa jumalille.
Me oli ostettu vähän viiniä ja hedelmiä, ja ne vietiin temppeliin erityiselle uhripöydälle. Isä mumisi jotain
lasten menestymisestä ja suojelemisesta. Voit uskoa, että mun pyynnöt keskittyi yhteen asiaan: Siihen,
että mä pääsisin takaisin omaan aikaani. Uhraamisen jälkeen me käveltiin kotiin ja tehtiin viimeisiä
valmisteluja seuraavaa päivää varten. Mä olin tosi kyllästyny kaikkeen. Koti-ikävä oli ihan jäätävän
kova. Mä en halunnu mitään muuta kuin takaisin mun omaan elämääni, mut en tienny miten tää
painajainen vois loppua. Kävin mä taas kellarissa kattomassa, olisko siellä kuitenkin jotain salaovea tai
nappia tai mitä tahansa reikää, mistä mä pääsisin siirtymään nykyaikaan. Mun puuhat keskeytyi, kun
äiti tartti apua. Mä en ehtinyt tarkastaa joka nurkkaa, mutta ei siellä mitään vaikuttanu olevan. Äiti
ihmetteli, mitä kummaa mä kellarissa luuhasin, mut onneksi sillä oli niin kiire, että mun ei tarvinnu
selittää mitään ihmeempää. Illalla mä itkin hiljaa mun surkeutta kunnes nukahdin.  

Seuraavana päivänä oli sit siskon hääjuhla. Mä en nyt kertaa tässä, millaset juhlat ne oli. Sä voit kysyä
joskus omalta siskoltasi jos haluat tietää. Hääseremonian jälkeen me palattiin meidän kotiin, johon tuli
meidän perhetuttuja ja muuta väkeä. Suurin osa kävi vain onnittelemassa ja tuomassa ehkä jonkin
pienen lahjan hääparille. Muutamat jäi pidemmäksi aikaa. Mä olin ihan paineessa koko ajan kun odotin,
milloin Julian perhe tulisi. Lopulta isä tuli tohkeissaan mun luokseni.

- Marcus Julius, tule tänne. Servius on saapunut perheensä kanssa. Haluan, että juomme yhdessä viiniä tulevan liittonne kunniaksi.

Tällä kertaa mä osasin aavistaa, mitä tuleman piti. Silti oli tosi outoa, kun Julia kääntyi muhun päin ja
hymyili varovasti. Se näytti tismalleen samalta kuin mun sairaan ärsyttävä vieruskaveri koulussa. Se ei
ollu kovin pitkä ja sillä oli aika pitkät tummanruskeat hiukset. Sen kasvoissa ei oo mitään erityisiä
tuntomerkkejä, mut sen verran mä oon joutunut kattelemaan Juliaa, että mä tunnistin sen heti.
Kummallinen, lämmin aalto kulki mun läpi. Mä en olis voinut uskoa, että Julian näkeminen voisi aiheuttaa
mussa sellaisen reaktion. Ehkä se oli siks, että Julian ulkomuoto oli ainoa asia, mikä muistutti mua mun
omasta ajasta. Mä hymyilin sille varovasti takaisin, mutta onnistuin muuten pysymään ihan tyynenä. Mun
isä antoi kupit mulle, Julialle ja Serviukselle.

- No niin, juodaanpa hieman näiden kahden nuoren ja meidän sukujemme yhtymisen kunniaksi. - Muista Titus Julius, että emme me vielä juhli heidän avioliittoaan. Julian adoptioisä toppuutteli.

- Emme toki, mutta asiahan on jo periaatteessa sovittu. Minun puolestani häät voivat olla vaikka jo ensi vuonna.

- Onpa sinulla kiire! Odotetaan nyt kuitenkin muutama vuosi pidempään, jotta Marcus Julius vähän miehistyy. Lapset voisivat myös viettää aikaa yhdessä, jotta he tutustuisivat toisiinsa paremmin. 

- En halua hätäillä asiassa, mutta muistathan, että me molemmat hyödymme tästä liitosta merkittävästi.

- Olen samaa mieltä, että avioliitosta seuraa monia hyviä asioita. No, juhlitaan nyt kuitenkin ensin sitä, että olette löytäneet tyttärellenne mainion aviomiehen.

Mä kuuntelin tätä keskustelua ulkoisesti tyynenä, mutta muuten mä olin kauhuissani. Pitäisikö mun mennä
naimisiin jo ensi vuonna? Onneksi äiti pyysi mut keittiöön, sillä oli asiaa. 

- Julius, hae kellarista lisää viiniä. Se loppuu ihan pian.

- Kyllä äiti, haen heti.

Mä olin tosi helpottunu että pääsin siitä kuumottavasta tilanteesta pois. Mä menin aina mielelläni kellariin,
arvaat varmaan miksi. 

Laskeuduin kellariin ja aloin etsiskellä viinipulloja. En pitänyt mitään kiirettä. Jostakin kuului rapinaa,
ajattelin että hiiri yrittää löytää syötävää. Mä tuumin, että multa jäi eilen kesken kellarin perusteellinen
tutkiminen, joten päätin viedä homman loppuun. Lyhdyn valossa kolusin hyllyjen välejä ja niiden
alaosia. Erilaisia ruukkuja, pulloja ja purkkeja piti siirrellä pois tieltä. Yksi hylly oli erilainen kuin muut.
Se oli kapeampi ja siinä oli myös ohuista lankuista tehty takalevy, kun muiden hyllyjen takana oli tiilistä
muurattu seinä. Mä tyhjensin hyllyn kokonaan ja huomasin, että sitä pystyi heiluttamaan varovasti
edestakaisin. Mä kokeilin toista hyllyä ja se oli kiinnitetty tiukasti muihin hyllyihin tai seinään kiinni.
Koputin nyrkillä erilaisen hyllyn takaseinää ja se kopisi kuin takana olisi tyhjää. Mun pulssi kohosi
kahteensataan. Oliko tässä mun portti takasin tulevaisuuteen? Mä vedin hyllyä seinästä irti ja sain sen
siirtymään. Kohotin lyhtyä, jotta näkisin hyllyn taakse. Siellä näytti olevan yllättävän iso tila.
Pujottauduin hyllyjen välistä ja astuin sisään. Seinän vieressä seisoi Stefanus sauva valmiiksi iskuun
kohotettuna.