1. Kirja, 1. Osa, Luku 3

Loput koulupäivästä mä selvisin jotenkuten. Yritin puhua mahdollisimman vähän ja kattoo mitä Gaius teki.

Onneksi opettaja ei kuulustellu mua. Vaikka mä ymmärsin mitä ne puhu, ei mulla ollu hajuakaan mistään

ikivanhasta runosta. Sit me käveltiin takaisin kotiin ja Gaius lähti omaan kotiinsa. Kotona mä kerroin mitä

Stefanukselle oli tapahtunu. Mun piti käydä kertomassa sama mun isälle. Sen nimi oli Titus Julius Aelius

ja se työskenteli meidän kodin vieressä olevassa erillisessä huoneessa. Huoneen ulkopuolella kadulla oli

pitkä jono ihmisiä. Ne halus kaikki päästä mun isän puheille, mut mulle annettiin tietä. Isä istu pöydän

takana. Se näytti vähän väsyneeltä, mutta ystävälliseltä mieheltä. Sillä oli tummat, ohuet hiukset, vähän

alkavaa kaljua. Päällään sillä oli valkoisesta kankaasta taiteltu epämukavan näköinen vaate, vähän kuin

lakana olis pyöritelty sen ympärille. Huoneessa istui vielä toinen nuorempi mies, jonka edessä oli paljon

erilaisia kääröjä ja kirjoitusvälineet.

- Mitä nyt Marcus? Miten koulussa meni?

- Stefanus karkasi. Hän lähti juoksemaan yhtäkkiä aukiolta pois kun teimme kirjoitustehtäviä. Gaius huusi Stefanuksen perään ja sotilaat yrittivät saada hänet kiinni, mutta hän taisi päästä karkuun.

Isä oli hetken hiljaa ja mietti. Sitten se nyökkäsi nuoremmalle miehelle ja se lähti ulos huoneesta.

Isä pyysi mut ihan lähelle ja sanoi ihan hiljaa, ettei kukaan muu kuin mä varmasti kuullut.

- Hänen oli pakko mennä. Puhutaan tästä myöhemmin. Nyt minun täytyy ottaa seuraava asiakas.

Loppupäivän autoin mun äitiä ja siskoa kotitöissä. Äidin nimi oli Flavia ja siskon Claudia. Tää auttaminen

oli vissiin poikkeustilanne, kun ei mun oletettu osaavan juuri mitään. Kaikki hommat selitettiin ja näytettiin

tosi perusteellisesti. Musta tuntu, että ne piti mua vähän vajaana, kun jotain lattian lakaisua selitettiin

vartin verran. Kai ne työt olisi olleet Titin hommia, mutta se makas vaan kovassa kuumeessa sängyssä

ihan tillin tallin. Isosisko ei ollu samannäköinen kuin mun oikee sisko. Se vaikutti ehkä 16-vuotiaalta.

Se oli aika nätti ja selvästi innoissaan häistä. Mä en jutellu sen kanssa juuri mitään, etten olis

paljastunu. Toisaalta työtä oli niin paljon, että en mä olis ehtinytkään. Kävin kellarissa kattomassa sitä

nurkkaa johon mä ilmestyin aamulla, mut ei siellä mitään ollu. Me syötiin leipää ja jotain puuroa.

Isä tuli syömään meidän kanssa, mut Stefanuksesta ei puhuttu mitään. Ihan vaan peruskuulumisia,

mikä oli musta aika outoa. Äidillä tuntui olevan hirveesti hommaa ja puhuttavaa hääjärjestelyissä.

Sit mun piti mennä lastenhuoneeseen opiskelemaan. Eihän mun lukemisesta mitään tullut, kun kaikki

asiat pyöri päässä. Mä olin tietysti ollut koko ajan tästä kaikesta ihan ulalla. Onneksi sain lopultakin

olla yksin ja miettiä mun tilannetta. Mä tein taas listan mun mielessä.

1. Jotenkin mä olen joutunut ajassa taaksepäin. 

2. Samalla mä oon vaihtanu myös paikkaa. Suomi tää maa ei ainakaan ole. 

3. Mä en tiedä miten pääsen takasin kotiin omaan aikaani, mut jos tää aikahyppy on toiminut kerran,
niin se toimii takuulla uudelleen.

4. Täällä ei oo missään peiliä, mut mä oletan, että mä oon edelleen samannäkönen kuin nykyajassakin.
Ainakin kaikki luomet mulla on ihan samassa paikassa ja musta tuntuu et mä oon yhtä pitkä. Hiuksetkin
tuntuu samalta.  

5. Gaius on ainoo asia, mikä muistuttaa mua mun omasta ajasta. Ei voi olla sattumaa, että se on ihan
täysin kuin Emil. Me ollaan ilmeisesti hyvät kaverit Gaiuksen kanssa. Mun on pakko puhua sille.

6. Se luulee varmasti että mä oon tullu hulluksi.