1. Kirja, 1. Osa, Luku 4

Yöllä mä en aluksi saanu unta, vaikka olin tosi väsyny kaikesta raatamisesta. Pyörin sängyssä ja
kuuntelin yön ääniä. Niitähän riitti. Kadulta kantautu humalaisten örinää ja tappelun nujakkaa.
Joku sotilasosasto kävi rauhottelemassa tappelijoita. Sit mä kuulin miten alakerrassa puhuttiin
kuiskaamalla. Mä hiivin ihan hiljaa lähemmäs että näkisin, kuka siellä oli. Oven raosta näin, miten
mun isä ja Stefanus supatteli jotain. Isällä oli kädessään kangasnyytti, jonka se antoi Stefanukselle.
Sitten Stefanus lähti, isä puhalsi lyhdyn sammuksiin ja meni omaan huoneeseensa. Mäkin rojahdin
patjalleni ja lopulta uni voitti. Tuntui, että olin vain sulkenut silmät kun äiti tuli herättämään. 

- Herää Marcus. Muista, että olet koulussa tänään vain aamupäivän. Iltapäivällä pääset isäsi kanssa kylpylään, sillä huomenna meidän pitää olla puhtaita juhlia varten.

Mä en ole nykyajassakaan koskaan pärjännyt aikaisten aamujen kanssa kovin hyvin, mutta tää oli
jotain aivan älytöntä. Kello oli varmaan jotain viisi aamulla, vaikka en mä sitä voinut mistään varmistaa.
Jostain vatsanpohjalta mä kaivoin sen verran sisua, että pääsin ylös ja raahustin alakertaan.
Viime kerrasta viisastuneena mä en koskenut vesiastiaan, vaan join jotain muuta litkua, mikä maistui
pahalta kotikaljalta. Parempaa se kuitenkin oli kuin pelkkä vesi. Gaius tuli taas hakemaan mua.
Kun me käveltiin aukiolle päin, mä keräsin kaiken mun rohkeuteni ja alotin.

- Gaius, olemmeko me hyvät ystävät?

- Mitä sinä höpötät, totta kai ollaan.

- Lupaatko, että et kerro kenellekään, mitä sinulle nyt kerron?

- Ei minulla ole tapana levitellä meidän välisiä salaisuuksia. Vannon niin totta kuin nimeni on Gaius Emilius.

- Sinä tulet pitämään minua järkeni menettäneenä hulluna.

- Oletko päättänyt, että sinusta tulee Rooman seuraava keisari Neron jälkeen?

- En. Pahempaa.

- Oletko päättänyt hylätä vanhempasi, ottaa vaimoksesi gallialaisen orjan ja lähteä Syyriaan tekemään mattokauppoja?

- En. Vielä pahempaa.

- Oletko kääntynyt siihen juutalaisten kummalliseen lahkoon? He kuulemma väittävät, että jumalia on vain yksi. Miten naurettavaa! Marcus, muista että heidän ainoa paikkansa on areenalla leijonien edessä. Mitäs polttivat Rooman kaksi vuotta sitten.

- En. Gaius kuuntele nyt tarkkaan. Minä en ole Marcus Julius. Minun nimeni on Julius Kainosuo ja minä siirryin tänne eilisaamuna tulevaisuudesta ja toisesta maasta, Suomesta. Sinä et varmasti ole kuullut sellaisesta maasta mitään. En tiedä mitä tapahtui, mutta olin hakemassa tavaroita meidän koulun varastosta ja yhtäkkiä olin pimeässä kellarissa ja joku naisääni pyysi minua tuomaan herneitä. Sinä olet täysin samannäköinen kuin minun ystäväni Emil ja sinunkin toinen nimesi on Emilius eli Emil suomeksi. Sinä vain et ymmärrä sitä kieltä, mitä me puhumme keskenämme. Sinun on autettava minua täällä, että selviydyn hengissä. Minä en ymmärrä tätä maata enkä osaa tehdä oikeita asioita. Haluan päästä täältä takaisin omaan aikaani mahdollisimman nopeasti. Lupaa, että autat minua.    

Gaius oli pysähtynyt melkein heti kun mä alotin puhetulvani. Se katseli mua tutkivasti, etsi
hymynvärettä mun kasvoilta, että olisi voinu räjähtää nauramaan mun kanssa. Mut mä olin
haudanvakava ja epätoivoisen näkönen, enkä yhtään virnistellyt.

- En ole koskaan kuullut mitään noin järjetöntä. Tuo on selvästi hourailua. Mene kotiisi, minä voin sanoa opettajalle, että sairastuit. 

- Gaius, sinun on uskottava minua.

- Mene nyt. Huomenna olet ehkä jo parempi. Vanhempiesi kannattaisi käydä uhraamassa jumalille, jotta he olisivat suosiollisia sinulle ja paranisit pian tuosta sekopäisyydestäsi.

- Voin todistaa, että puhun totta. Voin näyttää sinulle asioita, joita oikea Marcus ei ikinä osaisi. Toisaalta en tiedä juuri mitään Marcuksen elämästä. En tiedä sinun isäsi ja äitisi nimeä. En tiennyt, mikä tämän kaupungin tai maan nimi on ennen kuin äsken sanoit että olemme Roomassa. En tiedä, miksi osaan yhtäkkiä puhua tätä kieltä, jota en vielä eilisaamuna puhunut sanaakaan.  

Tossa kohdassa mun piti valehdella ihan vähän. Olin huomannu, että jotkut sanat täällä puhutussa
kielessä oli mulle tuttuja englannista ja suomestakin. Mä kuitenkin ajattelin, että nyt ei ollu aika pitää
mitään kielitieteellistä luentoa. Gaius pyöritti päätään ja oli edelleen sen näkönen, että se piti mua
tärähtäneenä.

- Puheesi ovat järjettömiä. Voit yrittää todistaa olevasi tulevaisuudesta, mutta joskus myöhemmin. Saanpahan hyvät naurut. Mutta nyt minulla on kiire, ellen halua saada kepistä pakaroilleni. Sinun pitäisi mennä kotiin jatkamaan hourailuasi.  

Gaius lähti kiireesti kävelemään aukiolle päin ja mä jäin seisomaan paikoilleni. Mä mietin, että ehkä oli
parempi olla menemättä opettajan kuulusteltavaksi. Mä en ollu oppinu vielä juuri yhtään sitä runoa,
mikä meidän piti osata ulkoa. Kepistä olisi tullut persuksille aivan takuulla. Niinpä mä lähdin
kävelemään takasin kotiin päin.