1. Kirja, 2. Osa, Luku 11

Keskipäivän aikaan me oltiin valmiina Titus Juliuksen työhuoneessa. Flavian ei ollu vaikeeta löytää
huonokuntosia vaatteita meille kolmelle. Varmuuden vuoksi me käytiin vielä pyörittelemässä viittoja ja
tunikoita kadun tomussa. Kun me puettiin ne päälle, laitettiin huput päähän ja otettiin sopivan kumara
asento, niin me näytettiin täydellisesti sellaisilta kerjäläisiltä, joita Rooman kadut kuhisi. Stefanus tuli
kuten oli luvannut. Sillä ei ollut ketään mukanaan, mutta se sanoi, että miehiä oli tulossa Tiberin rantaan
ihan riittävästi. Olisi herättänyt liikaa huomiota, jos me oltaisiin liikuttu isona joukkona. Suunnitelma oli
tällanen: Laivan oli määrä lähteä joskus iltapäivällä hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Me kaikki
oltaisiin siinä vaiheessa asemissa. Titus Julius arveli, että Servius toisi Julian paikalle vasta juuri ennen
laivan lähtöä. Muutkin ihmiset tuotiin paikalle vain hiukan ennen kun ankkuri nostettiin, sillä hommahan
oli laitonta ainakin puoliksi. Serviuskin varmasti halusi, että järjestystä valvovat sotilaat ei epäilisi mitään.
Suurin osa muista laivan matkustajista oli meidän isien asiakkaita. Ne oli joutuneet niin pahoihin
ongelmiin Roomassa, että säilyttääkseen henkensä niiden piti päästä pois Roomasta, vaikka se
tarkottikin useimmille orjuutta jossakin muualla. Servius ei siis ehkä osaisi odottaa mitään häiriöitä. 
Juliaa ei saisi päästää nousemaan laivaan, koska sieltä häntä olisi vaikeampaa saada pois.

Kun Juliaa tuotaisiin laivalle, Stefanuksen apulaiset sytyttäisivät tuleen laivan vieressä seisovan varaston.
Sinne oli järjestetty paljon heiniä, joten palo olisi hyvin nopea. Tuuli painaisi savua sopivasti laivaa kohti.
Syntyneen hämmingin aikana miehet vapauttaisivat Julian. Apulaiset kolkkaisivat sotilaat, joita tuskin oli
paikalla kovinkaan montaa. Isompi ongelma tulisi olemaan Serviuksen orjat ja palvelijat. Ne varmaan
tekisi kovempaa vastarintaa. Stefanus ottaisi Julian mukaansa. Mua ja Emiliä tarvittiin siihen, että Julia
ei vastustelisi kun miehet tuli vapauttamaan sitä. Meidän piti näyttäytyä Julialle sopivalla hetkellä ja
kiiruhtaa sitten mahollisimman nopeesti Titus Juliuksen työhuoneelle. Stefanus toisi Julian sinne omia
reittejään. Flavia, Titi ja kirjuri Quintus olisivat valmiina kotona. He valmistelisivat meille kaikille
piilopaikkaa kellarissa. Servius ei onneksi tiennyt siitä mitään. Titus Julius oli viisaasti varonut
kertomasta siitä kenellekään muulle kuin Stefanukselle, Titille ja Quintukselle.

Koko operaation piti näyttää siltä, että joku rikollisjoukko yrittää ryöstää itselleen laivan lastia. Sellanen
ei ollut kuulemma kovin epätavallista Roomassa, varsinkin suuren palon jälkeen kun olot oli olleet hyvin
rauhattomia ja kaikesta oli pulaa. Muutama apulainen veisi siis mukanaan myös tavaraa ja muitakin
matkustajia lähtisi karkuun paikalta. Näin Servius ei osaisi ehkä epäillä, että kyseessä oli juuri Julian
pelastaminen. Mä en tiedä, oliko Titus Julius miettiny sitä, mitä tapahtuisi jos meidän kaappaus
onnistuisi? Eikö Servius osaisi epäillä mitään? Hänen vihansa saattaisi olla hirveä, jos hän saisi tietää
liikekumppanin pettäneen hänet. Ehkä se ei ollut tämän hetken asia. Tärkeintä oli nyt estää Julian
joutuminen laivaan. 

Musta alkoi tuntua, että meillä oli hyvätkin mahdollisuudet. Titus Julius ja Stefanus oli molemmat hyvin
vakavia. Ehkä homma ei kuitenkaan ollut ihan niin helppo, miltä se kuulosti, kun Stefanus sitä selitti.
Jos jokin menisi pieleen, seurauksena saattaisi olla katastrofi ihan meille kaikille. Vaitonaisina, kasvot
huppujen alla suojassa me lähdettiin kulkemaan kohti Tiberin rantaa.