1. Kirja, 2. Osa, Luku 9

Musta tuntuu että me oltiin kuolemanväsyneitä molemmat. Siksi meillä meni niin kauan, ennen kuin
meillä rupesi raksuttamaan vähän nopeammin. Miksi ihmeessä salakäytävä vei mun isän
työhuoneeseen? Miksi Julia oli tuotu meidän kellariin? Oliko mun isä kertonu totuuden siitä mitä se oli
illan aikana tehnyt Serviuksen luona? Miksi mun äiti oli kattonu isää niin merkitsevästi, kun se kysyi
oliko kaikki mahdollinen tehty Julian pelastamiseksi?

Titus Julius oli nyt ratkaisun avain. Mikä se oikein oli miehiään? Serviuksesta jo tiedettiin, että se osasi
olla julma ja piittaamaton. Mutta oliko Titus meidän puolella vai meitä vastaan? Me tutkittiin
työhuonetta, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Kun me ei muuta keksitty, me lähdettiin käytävää pitkin
takaisin meidän talon salahuoneeseen. Sekin oli kummallisen tyhjä, mä älysin sen vasta nyt kun mulla
oli paremmin aikaa tutkia sitä. Missään ei ollut yhtään rullaa papyrusta. Mä halusin kovistella mun isää
vähän huolellisemmin sen osuudesta Julian orjaksi myymisessä.  

Oli ilmeisesti aikainen aamu, sillä Titi puuhasteli jo keittiössä. Se kirkaisi säikähdyksestä kun me
noustiin Emilin kanssa ylös kellarista. Me ei ruvettu selittämään mitään vaan marssittiin suoraan mun
vanhempien huoneeseen. Ne oli vielä nukkumassa, mutta heräsivät heti kun mä ärähdin Titukselle.

- Isä, kerro heti missä Julia on.

- Mitä ihmettä sinä puhut, Marcus Julius.

- Me kuulimme Julian huutoja yöllä ja löysimme salahuoneen ja käytävän kellarista. Miksi se vie sinun työhuoneeseen?

- Pojat, mennään minun työhuoneeseen. Siellä saamme puhua rauhassa.

- Minä tulen myös mukaan. Flavia puuttui puheeseen.

- Marcus Julius on myös minun poikani ja haluan kuulla mitä sinä hänelle kerrot.

- Hyvä on. Mennään.

Me mentiin työhuoneeseen, tällä kertaa kadun kautta. Titus Julius istui vakavan näköisenä pöytänsä
taakse, katsoi meitä kaikkia.

- Minulla ei ole mitään hajua siitä, missä Julia on. Serviuksella on paljon varastoja ja hän omistaa monta taloa ympäri Roomaa.

- Mutta me kuulimme Julian huudot yöllä. Hän oli meidän kellarissa. Ja miksi sieltä kulkee käytävä tänne?

- Pojat, te olette nähneet nyt unta. Mielikuvitus on saanut teidät pois tolaltanne. Olette väsyneitä, teidän pitää nyt nukkua.

- Miksi sinä et vastaa kysymyksiini? Onko tämä käytäväkin vain mielikuvitusta? Nostin luukkua, joka oli maton alla piilossa.

Titus näytti ärtyneeltä. Käytävän oli varmasti ollut tarkoitus pysyä salassa.

- Tehän tiedätte mitä minä teen työkseni. Autan ongelmiin joutuneita ihmisiä. Joskus he tarvitsevat pakopaikkaa ja minä voin tarjota heille nopeasti tilapäisen piilon. Onko se väärin Marcus Julius?  

- Eli Juliakin sai hetken hengähtää täällä ennen kuin hänet viedään orjalaivalla provinssiin, niinkö?

- Pojat, minä en nyt ymmärrä teitä. Julia on käyttäytynyt niin sopimattomasti Serviusta kohtaan, että hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa. Julia loukkasi Serviuksen kunniaa hänen orjiensa edessä. Se on anteeksiantamatonta. Itse olisin toiminut ehkä toisin, mutta Serviuksella on täysi oikeus tehdä niin kuin haluaa.

- Julia siis oli täällä vielä hetki sitten. Mistä muusta sinä olet meille valehdellut?

- Hyvä on. Julia oli täällä äsken. Servius pyysi minulta eilen, että kirjurini Quintus huolehtisi hänestä vähän aikaa. Julia oli täysin pois tolaltaan, Livia samoin. Servius ei halunnut satuttaa enää kumpaakaan, mutta ei myöskään perua päätöstään. Marcus Julius, minä tiedän että Julia on sinulle tällä hetkellä tärkeä. Mutta me löydämme sinulle uuden vaimon ja sinä unohdat Julian pian. 

Flavia puuttui silloin puheeseen.  

    - Titus Julius, kuulisitpa itsesi, mitä oikein puhut. Milloin sinusta on tullut noin kylmä ja tunteeton? Muistatko, miten sinun vanhempasi olivat aluksi vastaan meidän liittoamme? Olisitko sinä voinut unohtaa minut noin vain ja etsiä jonkun toisen?

Titus Julius hiljeni ja hieman nolostunut ilme levisi sen kasvoille. Nyt mun piti jatkaa pehmittämistä.
Mun aivot työskenteli hurjilla kierroksilla. Mistä ihmeestä mä löysin vielä ratkaisevan peukaloruuvin,
joka saisi mun isän vielä yrittämään? Mä mietin, mikä oli mun isän kaltaiselle miehelle tärkeintä.
Varmaan perhe, mutta sen jälkeen työ ja menestys. Isä halusi auttaa ihmisiä, mutta toisaalta sen piti
saada siitä myös rahaa. Titus Julius pelkäsi varmaan Serviuksen tavoin kunniansa ja asemansa
menetystä yli kaiken. Sitten mä keksin sen. Mulla oli tosiaankin ässä hihassa.

- Isä, jos Julia myydään, minä paljastan sotilaille teidän puuhat keisaria vastaan. Minä näytän heille kaikki Stefanuksen kirjoittamat papyrukset. Niissä on riittämiin Neroa parjaavia asioita. Me joudumme kaikki seipäisiin poltettavaksi, mutta minä en välitä. 

Titus Juliuksen ilme muuttui äkisti. Se valahti ensin ihan kalpeaksi. Sitten raivo nousi tilalle.

- Poikani, sitä sinä et tee. Sinulla ei sitä paitsi ole mitään todisteita. Kukaan ei uskoisi sinua. 

- Minulla on todisteita ihan riittävästi ja ne ovat niin varmassa tallessa, että sinä et niitä löydä. Ja jos minulle tapahtuu jotain, papyrukset päätyvät silti sotilaiden käsiin. Vai mitä Gaius?

Tässä kohtaa mun piti huijata. Eihän edes Emil tienny missä papyrukset oli. Emilillä leikkasi onneksi
nopeesti. Se oli heti mukana mun pelissä ja nyökkäsi vakuuttavasti.

- Marcus Julius, sinä tuhoaisit kaikkien meidän elämän.

- Minä en välitä. Valinta on sinun.    

Flavia oli onneksi meidän puolella. Se otti Titus Juliusta kädestä ja katto sitä silmiin.

- Titus, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä?

Titus Julius oli pitkään hiljaa. Sitten sen kova ilme ikään kuin suli meidän edessä ja tilalle tuli se
hyväntahtonen ja lämmin tyyppi, jonka mä olin oppinut tuntemaan niinä muutamana hetkenä mitkä mä
olin viettäny sen seurassa. Mä en tiedä, oliko muutoksen syy mun kiristys vai Flavian suostuttelu.
Mutta ei sillä ollu väliä. Tärkeintä oli että meillä oli jälleen toivoa.

- Olette oikeassa. Servius on ollut liian ankara. Julia pitää pelastaa.

- Mutta miten me voimme pärjätä Serviukselle ja hänen palvelijoilleen? Me näimme eilen orjien lastausta laivaan. Siellä on vielä sotilaita vahtimassa järjestystä. Ei meillä ole mitään mahdollisuuksia heitä vastaan. Voimmeko me vedota lakiin? Eikös Julia ole Rooman kansalainen? Eihän roomalaisia saa myydä orjaksi ihan miten vaan! 

- Lakiin me emme voi vedota. Kuten tiedätte, me olemme Serviuksen ja Gaiuksen isän kanssa vehkeilleet yhtä sun toista laitonta. Me kaikki menettäisimme päämme jos kaikki paljastuisi lain edessä. 

No niinpä tietysti. Isät hölmöilee, ja siitä saa lapset ja vaimot kärsiä. Nyt tarvittiin ihme. Titus Julius
näytti harkitsevan jotain perinpohjaisesti. Sitten hän näytti tehneen päätöksensä. 

  - Kuitenkin, tilanne ei ole ihan niin toivoton kuin miltä se ehkä nyt näyttää. Minun täytyy löytää Stefanus.