1. Kirja, 2. Osa, Luku 3

Emiliuksen kotiin vei kadulta portti, joka vei pienelle sisäpihalle. Pihalla oli ovet kuuteen asuntoon.
Naisia ja lapsia hääräili ympäri pihaa, joku kantoi vettä ruukussa, toinen taas pesi pyykkiä. En ollu
koskaan nähny Emiliuksen äitiä tai perhettä, tiesin vain missä ne asui. Nyt odotettiin, että joku
naisista huomaisi meidät. Lopulta eräs nainen tuli meidän luo ja alkoi häärätä Emilin ympärillä.

- Gaius Emilius, ota nyt äkkiä tuo likainen tunika pois ja mene vaihtamaan puhdas tilalle. Hei vaan Julius ja Julia. Mitäs kyyhkyläisille kuuluu?

     

Emil ei yhtään tienny mikä ovi oli oikea, siksi se vaan hymyili leveästi. Ehkä sitä vähän huvitti myös me
kyyhkyläiset. Mä taas lehahdin tulipunaiseksi ja yritin sopertaa jotain. En ollut kertonut Julialle, että
meitä oltiin naittamassa. Julia älysi tilanteen nopeiten.

- Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Joku mies löi Juliusta kadulla. Voisiko hän päästä teille lepäämään hetkeksi?

- Totta kai, tulkaa vain kaikki. Saatte vähän juotavaa. Millainen ihminen lyö vierasta lasta? Ajat ovat todellakin menossa huonompaan suuntaan. Eikö ihmisillä ole mitään käytöstapoja?

Emiliuksen äiti lähti erästä ovea kohti ja me huokaistiin helpotuksesta. Koti oli hyvin samanlainen kuin
Juliuksen koti. Alakerrassa oli huone, jonka nurkassa laitettiin ruokaa. Makuuhuoneita oli alhaalla yksi
ja yläkerrassa toinen. Tavaroita oli hyvin vähän, eikä niille olisi ollut tilaakaan. Istuimme pöydän ääreen.
Emiliuksen äiti haki Emilille puhtaan tunikan ja antoi meille kupit. Tunsin jo suussani kuraveden maun
kun äiti kaatoi meille kannusta juotavaa. 

- Tässä olkaa hyvä. Laimensin juuri äsken viinin sopivaksi. Tiesittekö Julius ja Julia, että teidän isänne ovat kohta tulossa tänne? Miehelläni on heille jotain asiaa. 

Emiliuksen äiti oli onneksi hyvin puhelias nainen. Se höpötti jatkuvasti niin että meille ei jääny
suunvuoroa. Me saatiin kuulla, että meidän isillä oli jotain yhteisiä bisneksiä tai vastaavaa, josta ne oli
kaikki tohkeissaan. Emiliuksen isä oli joku virkamies. Emilius oli perheen ainoa lapsi ja selvästi tosi
tärkeä äidille. Äiti leperteli sille koko ajan, huolehti ja vahti jokaista liikettä. Emil oli ihan pyörryksissä.
Oli tosi huvittavaa kattoa sitä sivusta. Vähän ajan päästä meidän kaikkien roomalaiset isät tuli sisään.
Ne oli vähän yllättyneitä, kun me kaikki oltiin siellä, mutta kai se oli kohtalaisen normaalia, kun ei siitä
isompaa äläkkää syntynyt. Me mentiin yläkerran huoneeseen “lukemaan läksyjä”. Miehet jäi keittiöön
juomaan sitä samaa vedellä laimennettua viiniä, mitä meillekin oli tarjottu. Asunnon seinät ei olleet
mitenkään paksut. Kun me oltiin ihan hiljaa niin me kuultiin kohtalaisen hyvin mitä meidän isät
keittiössä jutteli.

- Servius ja Titus, lapsenne näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä. Milloin juhlitte häitä? Emiliuksen isä kysyi.

- Odotellaan nyt vielä muutama vuosi. Aika nuoriahan he vielä ovat, Julian isä Servius toppuutteli.

- Minun puolestani kaikki on selvää. Ja poikakin näyttää olevan niin pihkassa, että ei tahdo päästää Juliaa silmistään, Juliuksen isä naureskeli.

Emil tökki mua kylkeen hiljaisesti nauraen ja Julia katsoi muhun ilmeellä, jota oli aika vaikeeta tulkita.
Mä yritin olla kuin en olis huomannu mitään.

- Pojat pitää saada koulutettua ensin. Heidät voisi ottaa vähitellen meidän liiketoimiin mukaan ja vasta sitten avioituminen on ajankohtaista, Servius sanoi jämäkästi.

- Oletko muuten saanut tavaran toimitettua hyvin provinsseihin? Miten tuotteellamme on kysyntää? Emiliuksen isä kysyi.

- Erittäin hyvin. Enemmänkin saisin myytyä, erityisesti Hispaniaan. Saatteko lisättyä toimitusmääriä?

- Yritetään. Vähän on vaikeuksia sovittaa yhteen Luciuksen ja minun listoja. Niissä pitää olla tarkkana, Juliuksen isä selitti. 

Keskustelu alkoi kuulostaa tylsältä ja me alettiin miettiä, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Kaikki oli samaa
mieltä, että Roomaan ei jäätäisi yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko. Sovittiin, että me käydään
Emilin kanssa normaalisti koulussa aamupäivisin. Joskus koulupäivät jatkui iltapäivään saakka, mutta
musta tuntui siltä, että juoppo opettaja ei varmaan huomaisi, jos me livahdettaisiin ennen keskipäivää
pois. Sitä kiinnosti takuulla vain se, että se sai palkkansa. Julian piti tehdä ahkerasti töitä kotonaan
aamupäivät ja sitten me tultaisiin hakemaan sitä kun oli päästy karkaamaan koulusta. Sitten mentäisiin
mun kodin kellariin ja jos meillä olisi tuuria, Rooma jäisi lopullisesti taakse. Julian ja mun piti esittää
ihastuneita. Näin Julian äiti päästäisi sen helpommin lähtemään meidän mukaan.

Emil jäi kotiinsa, kun taas mä lähdin saattamaan Juliaa. Mä vihjasin Emilille, että jos sillä oli yhtään
halua säilyttää pakaransa istumakuntoisina, sen kannatti vähän vilkuilla kääröjä, joissa näytti olevan
Emiliuksen koulutöitä. Toisin sanoen, piti opetella huomiseksi ulkoa niin paljon kuin mahdollista. Emil
näytti surkealta kun se jäi istumaan huoneeseen käärökasan kanssa. Toisaalta sille varmaan riitti, että
se lukaisi ne läpi pari kertaa. Sit se olisi voinut jo opettaa sitä muille.