Me kiiruhdettiin pois Tiberin rannasta niin nopeesti kuin mun jalka antoi myöten. Muutaman korttelin
päästä me voitiin vähän hiljentää vauhtia, sillä kaikki vaikutti olevan ihan normaalisti. Me yritettiin välttää
isoja pääkatuja ja suunnistaa pikkukatuja pitkin. Nyt oli tärkeintä päästä Titus Juliuksen työhuoneeseen ja
piiloon. Mä älysin, että tämä vaihe oli jäänyt aika heikolle suunnittelulle kaikessa kiireessä. Mitä sitten jos
me päästäisiin kaikki irtautumaan taistelusta? Arvaisiko Servius, ketkä kaappauksen takana oli? Toisaalta
mua ei huvittanut yhtään piiloutua jonnekin muualle kuin meidän talon kellariin. Sieltä käsin me voitaisiin
pitää silmällä nurkkaa, jos se alkaisi taas sumentua. Pelkkä mahdollisuus kotiin pääsystä tuntui
uskomattomalta.
Me lähestyttiin varovasti mun kotikatua. Se näytti rauhalliselta, mutta me ei haluttu joutua mihinkään
väijytykseen. Ihmisiä kulki joka suuntaan ja kuka tahansa olisi voinut olla Serviuksen palveluksessa.
Toisaalta kaappauksesta oli niin vähän aikaa, että tuskin Serviuksen miehet olisi vielä ehtineet tänne.
Me jäätiin Julian kanssa kulman taakse, kun Emil kävi tiedustelemassa tilannetta. Se osasi konkata
kumarassa juuri niin kuin suuri osa Rooman kaduilla kulkevista kerjäläisistä kulki. Emil nilkutti ensin
kadun toista puolta, meni reilusti meidän talon ohi ja palasi sitten oikeaa puolta takaisin. Se pysähtyi
Titus Juliuksen työhuoneen kohdalla ja koputti oveen. Ei vastausta. Emil koputti uudelleen ja hetken
kuluttua vielä kolmannen kerran. Silloin ovea raotettiin vähän ja Titi kurkisti ulos. Se kuiskasi jotain
Emilille ja Emil pujahti sisään.
päästä me voitiin vähän hiljentää vauhtia, sillä kaikki vaikutti olevan ihan normaalisti. Me yritettiin välttää
isoja pääkatuja ja suunnistaa pikkukatuja pitkin. Nyt oli tärkeintä päästä Titus Juliuksen työhuoneeseen ja
piiloon. Mä älysin, että tämä vaihe oli jäänyt aika heikolle suunnittelulle kaikessa kiireessä. Mitä sitten jos
me päästäisiin kaikki irtautumaan taistelusta? Arvaisiko Servius, ketkä kaappauksen takana oli? Toisaalta
mua ei huvittanut yhtään piiloutua jonnekin muualle kuin meidän talon kellariin. Sieltä käsin me voitaisiin
pitää silmällä nurkkaa, jos se alkaisi taas sumentua. Pelkkä mahdollisuus kotiin pääsystä tuntui
uskomattomalta.
Me lähestyttiin varovasti mun kotikatua. Se näytti rauhalliselta, mutta me ei haluttu joutua mihinkään
väijytykseen. Ihmisiä kulki joka suuntaan ja kuka tahansa olisi voinut olla Serviuksen palveluksessa.
Toisaalta kaappauksesta oli niin vähän aikaa, että tuskin Serviuksen miehet olisi vielä ehtineet tänne.
Me jäätiin Julian kanssa kulman taakse, kun Emil kävi tiedustelemassa tilannetta. Se osasi konkata
kumarassa juuri niin kuin suuri osa Rooman kaduilla kulkevista kerjäläisistä kulki. Emil nilkutti ensin
kadun toista puolta, meni reilusti meidän talon ohi ja palasi sitten oikeaa puolta takaisin. Se pysähtyi
Titus Juliuksen työhuoneen kohdalla ja koputti oveen. Ei vastausta. Emil koputti uudelleen ja hetken
kuluttua vielä kolmannen kerran. Silloin ovea raotettiin vähän ja Titi kurkisti ulos. Se kuiskasi jotain
Emilille ja Emil pujahti sisään.
- Kumpi menee seuraavaksi?
- Totta kai sä menet, suahan me tultiin pelastamaan. Ja sua Servius varmasti jahtaa.
- Mutta pääset sä yksin kulkemaan?
Se oli totta. Mun jalka oli niin kipeä, että ilman tukea mä en voinut kävellä.
- Tuu, mä tuen sua.
- Okei.
Me mentiin yhessä suoraan ovelle ja koputettiin siihen. Tällä kertaa ovi avattiin heti ja me pujahdettiin
sisään. Flavia kaappasi mut heti syleilyyn kun ovi oli saatu kiinni. Titi ja Quintus oli myös siellä ja nekin
halasi meitä. Julia tosin vähän arasteli Quintusta, mutta Quintus sanoi, että hän oli vain totellut Titus
Juliuksen käskyä kun oli raahannut Juliaa viime yönä. Flavia oli huolissaan mun polvesta. Se oli
turvonnut ja muuttumassa sinipunaiseksi. Nyt ei kuitenkaan ollu aikaa hoitaa sitä, vaan me mentiin
kiireesti lattialuukun kautta salahuoneeseen. Tikapuut oli mulle tuskaisen vaikeet, mutta pääsin ne alas
kun Quintus auttoi. Salahuoneessa me kerrottiin Titille ja Flavialle kaikki kaappauksesta. Me ei tiedetty,
miten taistelussa oli käynyt. Julia ja Emil oli nähny Stefanuksen pystyssä silloin kun mä olin hypänny
veteen. Flavian ja Titin ilmeet oli vakavia ja vielä vakavammiksi ne muuttui kun ne kuuli, että Servius oli
ehkä aavistellut jotain. Alkoi piinaava odotus. Minuutit muuttui tunneiksi, mutta mitään ei tapahtunut.
Tuli ilta ja kaikesta jännityksestä huolimatta meitä alkoi väsyttämään. Quintus jäi vartioimaan
työhuoneeseen, kun taas Titi ja Flavia meni meidän kotiin. Me kolme jäätiin alas ja yritettiin saada
vähän nukuttua.
sisään. Flavia kaappasi mut heti syleilyyn kun ovi oli saatu kiinni. Titi ja Quintus oli myös siellä ja nekin
halasi meitä. Julia tosin vähän arasteli Quintusta, mutta Quintus sanoi, että hän oli vain totellut Titus
Juliuksen käskyä kun oli raahannut Juliaa viime yönä. Flavia oli huolissaan mun polvesta. Se oli
turvonnut ja muuttumassa sinipunaiseksi. Nyt ei kuitenkaan ollu aikaa hoitaa sitä, vaan me mentiin
kiireesti lattialuukun kautta salahuoneeseen. Tikapuut oli mulle tuskaisen vaikeet, mutta pääsin ne alas
kun Quintus auttoi. Salahuoneessa me kerrottiin Titille ja Flavialle kaikki kaappauksesta. Me ei tiedetty,
miten taistelussa oli käynyt. Julia ja Emil oli nähny Stefanuksen pystyssä silloin kun mä olin hypänny
veteen. Flavian ja Titin ilmeet oli vakavia ja vielä vakavammiksi ne muuttui kun ne kuuli, että Servius oli
ehkä aavistellut jotain. Alkoi piinaava odotus. Minuutit muuttui tunneiksi, mutta mitään ei tapahtunut.
Tuli ilta ja kaikesta jännityksestä huolimatta meitä alkoi väsyttämään. Quintus jäi vartioimaan
työhuoneeseen, kun taas Titi ja Flavia meni meidän kotiin. Me kolme jäätiin alas ja yritettiin saada
vähän nukuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Max Rahikainen on kiitollinen kaikista kommenteista, ehdotuksista ja kysymyksistä Juliukseen liittyen.